16.-20.4.2012

16.-20.4.2012 Pop Jazz Konservatorio Arabiankatu 2

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Festariviikko päättyi energisen funkin tahtiin


Viikon viimeisenä opinnäytteenä kuultiin kosketinsoittaja Anna Wilkmanin konsertti Suddenly I feel Allright – when we play some funk. Anna oli koonnut bändiinsä kasapäin loistavia muusikoita. Laulajana hurmasi Heini Ikonen, ja Anna itse hoiti kosketinsoittimet sekä taustalaulun. Konsertin ohjelmisto koostui pääasiassa ruotsalaisen Nils Landgren Funk Unitin biiseistä, ja tässä kokoonpanossa Nils Landgrenin virkaa toimitti pasunisti Mikko Haanpää.


 


Keikka sujui alun teknisistä ongelmista huolimatta varsin onnistuneesti, bändillä oli mieletön groove alusta loppuun, ja varsinkin puhaltajat tekivät vaikutuksen. Ukko Heinonen veti tenorisaksofonillaan aivan huikeita sooloja, ja pasunisti Mikko Haanpään kanssa he muodostivat lyömättömän kaksikon. Heini Ikonen oli kuin syntynyt funkbändin solistiksi. Hänen äänensä taipui upeasti rajumpiinkin revittelyihin, ja soi kauniisti myös herkemmissä kappaleissa. Illan tähti Anna Wilkman oli varsinainen velho koskettimiensa takana, ja hän loihtikin upeita pianosooloja pitkin keikkaa. Bändi oli loistava, ja fiilis oli korkealla niin lavalla kuin katsomossa. Riehakkaat funkbileet oli oikein loistava päätös upealle festariviikolle.

Close Encounters 2012 blogi kiittää ja kumartaa, oli ilo olla mukana!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Jukka Lumme ja Ilmavoimien Big Band

Torstaina kuultiin hieman toisenlainen opinnäytekonsertti. Aikanaan Pop & Jazz Konservatoriolla aikuisten näyttötutkinnon tehnyt Jukka Lumme suoritti nyt Metropolian sävellyslinjan B-tutkintonsa. Lumpeen jazzsävellyksiä esittämään saapui Ilmavoimien Big Band, joka on toinen Suomen ammattimaisista big bandeista. Orkesterinjohtajana toimi musiikkimajuri Tomi Väisänen. Konsertin alkupuolella kuultiin myös Ilmavoimien Big Bandissa soittavien nuorten muusikoiden Tuomas Turusen, Olli Saarisen ja Jussi Kososen sävellyksiä. Jukka Lumpeelta kuultiin kuusi big bandille sävellettyä teosta.



Kun kyseessä on ammattilaisorkesteri, on sanomattakin selvää, että se sai tuoreet sävellykset soimaan komeasti. Mukaan mahtui luonnollisesti myös toinen toistaan upeampia sooloja. Pianisti Tuomas Turunen ja trumpetisti Markku Renko pääsivät loistamaan useammassakin kappaleessa, ja alttosaksofonisti Aki Vänskän tulkitsema Rustic Tranquility oli todella tunnelmallinen piipahdus maaseudun rauhaan. Kaiken kaikkiaan konsertti oli hieno kokonaisuus, ja osoitus siitä, että myös big bandeille on jatkossakin tarjolla hienoja sävellyksiä nuoremman polven säveltäjien kynästä.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Uinuvan laulut olivat kuin kauniita unia – runokuvia

Keskiviikkona kuultu Heta Keskinarkauksen opinnäytekonsertti Uinuva saatteli kuulijansa lumoavalle matkalle Saima Harmajan runojen maailmaan. Konsertti oli houkutellut paikalle kiitettävän paljon kiinnostunutta yleisöä, paikalla oli runsaasti väkeä myös Saima Harmaja -seurasta. Uinuva taisikin saada viikon raikuvimmat aplodit jo heti ensimmäisten kappaleiden jälkeen.


Hetan unenomaiset sävellykset ja Uinuva-yhtyeen sovitukset saivat Harmajan runot soimaan kuulaasti ja kauniisti. Kahden rumpusetin, pianon, kitaran ja sellon kokonaisuus onnistui tuomaan hyvin esiin myös runoista kumpuavan ahdistuksen. Etenkin kappaleessa Taottu sydän Juho Kanervon sellon eri sävyt soivat todella hienosti. Hetan vahva ääni ja voimakas eläytyminen jokaiseen lauluun oli upeaa kuunneltavaa, ja viimeistään Sininen ilta/Rannalla sai kuulijassaan aikaan kylmiä väreitä. Illan viimeisenä kappaleena kuultiin hurja Noita, jonka aikana Emmi Kahilaisen tanssikoreografia toi lavalle villisti tanssivat noidat. Ilta päättyi hurjiin suosionosoituksiin, ja yleisö nousi osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Saima Harmaja -seuran puheenjohtajaa Päivi Istalaa siteeraten: ”Kiitos tästä ihmeellisestä illasta. Sinä ja sinun sävellyksesi ja muusikkosi olette tuoneet Saima Harmajan 2000-luvulle.”

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tiistai-ilta tarjosi upeita sävellyskonsertteja

Adele Sauros Quartet

Tiistain ensimmäisenä opinnäytteenä lavalla nähtiin Adele Sauros Quartet. Konsertissa kuultiin Adele Sauroksen säveltämiä raikkaita jazzbiisejä tenorisaksofonille. Kvartettiin kuuluu Adelen lisäksi myös kontrabasisti Kaisa Mäensivu, pianisti Vili Itäpelto sekä rumpali Ville Luukkonen. Vaikka Adelen tenorisaksofoni oli selkeästi pääroolissa, muutkin pääsivät loistamaan omissa sooloissaan. Kaikki osoittivat olevansa todella musikaalisia ja teknisesti taitavia muusikoita, ja bändi oli kaiken kaikkiaan toimiva kokonaisuus. Myös Adelen sävellykset olivat todella vakuuttavia ja monipuolisia. Kuten Adele oli etukäteen lupaillut, kappaleiden tunnelmat vaihtelivat laajalla skaalalla Afrikasta unimaisemiin ja biletunnelmista linnuntappajan tarinaan. Mukaan mahtui tunnelmallisempien fiilistelyjen lisäksi myös muutama svengaavampi biisi, ja kun bändi pääsi kunnolla vauhtiin, niin sehän kulki eteenpäin kuin juna!

Katri Kauppala/Giving it Sweet and Giving it Sour

Myöhemmin illalla oli vuorossa Katri Kauppalan sävellyskonsertti Giving it Sweet and Giving it Sour, joka oli myöskin hänen opinnäytetyönsä. Useimpien kappaleiden takana oli omakohtaisia tarinoita, jotka toivat ne entistäkin lähemmäs kuulijaa. Laulut kertoivat elämänmakuisia tarinoita rakkaudesta, petoksesta, surusta ja suurista tunteista, mutta mukaan mahtui myös pilke silmäkulmassa tehtyjä kappaleita. Etenkin Liar sai svengaavalla otteellaan jalat vispaamaan myös katsomon puolella. Katri kertoi opiskelleensa vielä kuutisen vuotta sitten Chesterin yliopistossa draamaa ennen kuin päätyi opiskelemaan musiikkia. Draamantaju tosiaan näkyi ja kuului laulujen teksteissä, sen verran hyvin konsertti imaisi mukanaan tunteiden vuoristoradalle. Paatuneinkin kyynikko herkistyi kun Katri lauloi herkän kehtolaulun katsomossa istuneelle pienelle tyttärelleen. Konsertti oli todellakin suloisenkirpeitä hetkiä täynnä, ja hieno päätös upeiden konserttien täyttämälle tiistaille.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Grandevillen komea avaus

Grandeville avasi opinnäytekonserttien sarjan komeasti maanantai-iltana. Varsinaiseksi humoristiksi osoittautunut laulaja-kitaristi Jouni Aslak Raatikainen vitsaili heti alkuun lusineensa koulussa viimeiset neljä vuotta valmistautuen vain ja ainoastaan tätä iltaa varten. Eipä ollut valmistautuminen mennyt hukkaan, sen verran vakuuttavaa oli Grandevillen esiintyminen! Alkujaan Savonlinnassa perustettu yhtye on hitsautunut vuosien varrella todella hyvin yhteen. Jounin vahva ääni erottui edukseen, bändin soundi oli yhtenäinen ja stemmalaulut ja sovitukset soivat komeasti – ainakin melkein koko ajan. Edes hetkellinen selkkaus epävireisten kitaroiden kanssa ei menoa hidastanut, juttu kuitattiin huumorilla, ja keikkaa jatkettiin entistäkin energisemmin.

Myös ulkomusiikillisiin seikkoihin oli panostettu oikein kunnolla, kun kerrankin oli mahdollisuus vähän kikkailla. Tunnelmaa oli haettu vanhoista putkiradioista ja persialaismatoista, ja muusikoiden asukokonaisuudet noudattelivat yhtenäistä liivit tai henkselit -linjaa. Kun tähän näkymään lisätään menevät poppibiisit, hulvattomat coverit ja sympaattiset välispiikit, yleisö ei voi muuta kuin tykätä. Tulevalta levyltä poimitut kappaleet vaikuttivat lupaavilta, ja niiden välissä soitetut coverit olivat toinen toistaan yllättävämpiä. Vai olisitko odottanut tämän näköisten jannujen vetävän pokkana A-ha:n Take on me:n tai Justin Timberlaken Cry me a riverin kaltaisia diskohittejä – tietenkin omaan tyyliin sopivaksi sovitettuina. Bändillä tuntui olevan todella kivaa, ja niin oli yleisölläkin. Vähintäänkin siinä vaiheessa kun Jouni kiipesi penkkien yli katsomoon huudattamaan yleisöä.

Jos kävi niin huonosti, että missasit maanantaisen keikan, lauantaina 21.4 kannattaa mennä Bar Bäkkärin Green Roomiin kannustamaan Grandevilleä Emergenza Festivalin semifinaaliin. Ja Close Encountersin ohjelma jatkuu tietenkin heti tiistaina. Tiistain keikat pidetään klo 10, 14, 18 ja 20, ohjelman voit tarkistaa täältä blogista. Ajan tasalla pysyt myös seuraamalla Close Encountersin Facebook-kanavaa. Original Music for Original People!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Perjantain ohjelmistoa

Close Encountersin päätöspäivän alkaa tuttuun tapaan klo 10. Aamun keikalla Jatsin Kuninkaat + Jani yhdistelee ennakkoluulottomasti kuulasta pohjoismaista jazzia, purkkapoppia ja raskasta metallia. Veli Helena Orkesteri johdattelee tunteikkaalle patikkamatkalle luontoaiheisten laulujen maailmaan. Jani ja Teemu tarjoilevat omia sävellyksiään, jotka elävät ja muuntautuvat esiintymistilanteessa.



Jani ja Teemu

Iltapäivän kattauksessa klo 14 Ilkka Uksila Group yhdistelee bebopjazzin ja vapaamman improvisaation näkökulmia pohjoismaisessa hengessä. Yhtyeen improvisoivat muusikot käyvät jatkuvaa musiikillista dialogia Uksilan sävellysten sekä toistensa kanssa. Juju Jazzband sai alkunsa Lahden varusmiessoittokunnassa. Jazzstandardeista omiin sävellyksiin laajentanut yhtye on poiminut vaikutteita modernista mainstreamista, pohjoismaisesta jazzista ja 2000-luvun populaarimusiikista.

Mahtavan viikon päätteeksi klo 19 kuullaan kosketinsoittaja Anna Wilkmanin opinnäytekonsertti Suddenly I feel alright – when we play some funk. Nimenomaan tätä konserttia varten koottu yhtye esittää ruotsalaisen Nils Landgren Funk Unitin tuotantoa. Mukaan mahtuu myös yksi Annan oma sävellys. Anna valitsi opinnäytteensä teemaksi juuri funkin, sillä se on tyylisuunta, jota hän todella rakastaa. Keikalle todellakin kannattaa tulla, sillä Annalla on taustallaan todella osaava ja energinen yhtye, ja hän uskoo että funkin iloisuus ja energia tarttuu myös yleisöön. Keikka jää näillä näkymin ainutkertaiseksi, joten he aikovat panostaa siihen 150-prosenttisesti. Tule sinäkin aloittamaan viikonloppusi iloisen ja energisen funkin parissa!

Kaikki konsertit pidetään Arabiasalissa, osoitteessa Arabiankatu 2. Keikoille on vapaa pääsy, tervetuloa!

Torstai on jazzin ystävien juhlapäivä

Torstai on jazzin ystäville yhtä juhlaa! Klo 10 aamu-uniset herättää Muito Muiton latin workshop, jonka raikkaissa lattarirytmeissä tuoksuu brasilialainen kahvi. Aamun seuraava piristysruiske on Arabia Swing Factory. Tämä modernia gypsyjazzia soittava jazz-kvartetti ammentaa vaikutteensa Django Reinhardtin ja Rosenberg Trion musiikista.

Kahdelta kajahtaa oikein kunnolla, kun Jukka Lumme & Ilmavoimien Big Band täyttää Arabiasalin lavan. Luvassa on tuoretta jazzia Jukka Lumpeen, Olli Saarisen sekä Eero Koivistoisen kynästä. Jukka Lumme on Metropolian säveltäjäopiskelija, ja konsertti on samalla hänen B-tutkintokonserttinsa.

Ilmavoimien Big Band

Ilta jatkuu jazzpainotteisena kun klo 19 lavalle astuu jazzkvartetti Jamaze. Yhtye koostuu Pop & Jazz Konservatorion opettajista ja oppilaista. Pianon takana on Rob Dominis, Pop & Jazz Konservatoriossa pedagogina toimiva amerikkalaissyntyinen ammattimuusikko, rummuissa on niinikään opettajana toimiva Mika Säily, bassossa lupaava nuori basisti Kaisa Mäensivu, ja solistina vahvaääninen Elna Romberg.

Jamaze

Kaikki konsertit pidetään Arabiasalissa, osoitteessa Arabiankatu 2. Keikoille on vapaa pääsy, tervetuloa!